UpCloud ja Montel Intergalactic: Kumppanuutemme tuo Kubernetesin pilvinatiiveille

Tämä on tiivistetty versio blogiartikkelista, joka on alun perin luotu UpCloudin blogiin. Halusimme jakaa tarinan myös blogimme lukijoiden kanssa, joten tässä parhaat palat teille.

2021 sitten meistä tuli UpCloudin virallisia kumppaneita. Tässä blogikirjoituksessa teknologiajohtajamme Lauri Kainulainen kertoo kumppanuudesta ja sen hyödyistä asiakkaillemme.

”Olemme käyttäneet UpCloudia jossakin määrin alusta asti, mutta kumppanuutemme alkoi vuonna 2021”, Kainulainen kertoo. Tuona aikana UpCloud siirtyi tarjoamaan Cloud Native -tuotteita, jotks ovat Montelin palvelutarjonnan ytimessä.

Luotettava kumppani

Kainulaisen mukaan UpCloudin asiakaspalvelu on tärkeä osa kumppanuutta, ja mahdollisuus työskennellä tiiviisti UpCloudin tiimin teknisten jäsenten kanssa on etu paitsi Montelille myös asiakkaillemme.

”Käytämme Slackia ottaaksemme yhteyttä UpCloudiin, jos asiakkaillamme on ongelmia. Koska meillä on suora yhteys tiimiin, niin ongelmien ratkaiseminen on supernopeaa. Ei-tekninen välikäsi olisi valtavaa ajan ja resurssien tuhlausta.”

Kainulainen sanoo, että Montelin luottamus UpCloudin tiimiä kohtaan näkyy myös asiakkaille, joita Montelin läheinen suhde pilvipalveluntarjoajaan rauhoittaa.

Kustannusten optimointi

Myös osa Montelin asiakkaista haluaa vaihtaa pilvipalveluntarjoajaa: ei vain paremman asiakastuen vuoksi, vaan myös kulujensa optimoimiseksi.

”Nykyisessä markkinatilanteessa kohtaamme paljon yrityksiä, jotka haluavat vaihtaa infrastruktuurinsa suuremmilta yhdysvaltalaisilta pilvipalveluntarjoajilta ketterämmille ja kustannustehokkaammille pienemmille palveluntarjoajille. Erityisesti Euroopassa toimivat pilvipalveluntarjoajat, kuten UpCloud, joka on GDPR:n mukainen ja tietoturvallinen ratkaisu, kiinnostavat. Kun luvassa on selviä rahallisia säästöjä, on päätös yleensä helppo.”

”Kun tarkastellaan pelkästään UpCloudin palvelinkustannusten hintaa verrattuna palvelinhintaan isoilla “hyperscalereilla”, nähdään jo melko suuri säästö.”

Kustannusoptimointi ei kuitenkaan perustu pelkästään palvelinten hintaan. Montel suosittelee aktiivisesti UpCloudia monille asiakkailleen paremman luotettavuuden ja toiminnallisuuden vuoksi, mikä säästää kustannuksia myöhemmin, kun vältytään vaikkapa kriittiseltä käyttökatkokselta.

”Työskentelemme myös muiden pilvipalveluntarjoajien kanssa, joilla on eurooppalaisia palvelimia ja joidenkin hinnat ovat alhaisemmat kuin UpCloudin. Tärkein tekijä asiakkaillemme, jotka siirtyvät näiltä palveluntarjoajilta UpCloudiin, on 100-prosenttinen palvelutasosopimus (Service Level Agreement, SLA), eli UpCloud tarjoaa käyttökatkottomuuden. Jotkut asiakkaistamme, jotka ovat halvemmilla palveluntarjoajilla, ovat valmiita vaikka kaksinkertaistamaan menonsa vain varmistaakseen käyttökatkottomuuden.”

Win-Win-tilanteet

UpCloud voi luottaa Monteliin myös tarjotessaan palveluja, jotka eivät kuulu UpCloudin ydintarjontaan.

”Rakennamme vain Kubernetes-infrastruktuureja”, Kainulainen sanoo.

”Emme koske mihinkään muuhun infrastruktuurin kokoonpanoon, ellemme siirrä sitä Kubernetesiin. UpCloud voi kutsua meidät keisseihin, joissa on ilmeistä, että asiakas haluaa käyttää modernia Kubernetesiin perustuvaa infrastruktuuria. Ja koska meidän pilvi-infran hallinnalla on kiinteä kuukausihinta, asiakas tietää tarkalleen, mitä hän saa.”

Miten Kainulainen uskoo UpCloudin Managed Kubernetes -alustan lanseerauksen auttavan Montelia?

”Olemme asentaneet Kubernetesia infrastruktuurimme päälle jo vuosia. Meille UpCloud Managed Kubernetes -alustan vaikutus on se, että se vie pienen osan tekemästämme työstä ja siirtää sen infrastruktuurin puolelle, jolloin voimme keskittyä enemmän siihen, mitä klusterin sisällä oikeastaan tapahtuu ja miten hallinnoimme koko ekosysteemiä sen ympärillä.”

“Managed Kubernetes -alusta todella hyödyttää meitä, ja meillä onkin jo ensimmäiset projektit tuotannossa alustalla. Tulemme hyödyntämään jatkossa alustaa yhä enemmän, koska sen ansiosta meillä ja asiakkaillamme on vähemmän liikkuvia osia infrastruktuurissa.”

Jos tämä herätti kiinnostuksesi, varaa tapaaminen kanssamme keskustellaksemme siitä, miten pilviosaamisemme voisi auttaa yritystäsi kasvamaan. Ilmaiseksi ilman ehtoja.

Voit myös lukea lisää pilvimigraatio palveluistamme Pilvimigraatiot sivustoilta.

Ota yhteyttä

Olemme täällä helpottamassa yrityksesi teknologiatarpeita. Älä pelkää ottaa yhteyttä, oli kyseessä sitten simppeli kysymys tai iso kokonaisuus!

Read more insight in our blog